Spyro 2 - Ripto's rage
Ripto tuntuu ragettavan jatkuvasti. Mahtaa olla kaverilla melkoisen tympeä elämä. Jatkuvaa huutoa ja toisille vittuilua, siinä sivussa meneekin diktaattoriksi pyrkiminen. Kovat on puheet ja asenne, mutta silti tämä hahmo tuntuu sisimmiltään melkoisen reppanalta. Ymmärrettävää koska sattuu olemaan niin pieni/lyhyt tyyppi että Spyrokin haukkuu “Shortyksi”. On se kauheeta olla pieni =(
Niin siis pelasin tämmösen pelin läpi tässä äskettäin, ei menny ku kuukausi tai pari kun silloin tällöin vähän jaksoi hakata. Ensimmäinen kerta tämä ei kuitenkaan ollut, vaan olen pelannut aiemminkin läpi joskus kakarana. Nostalgia mielessä tähän ryhdyttiinkin, taisi olla myös helvetin tylsää. Ja tylsää on nytkin joten kirjoitanpa tässä tällasen tarinan tästä kokemuksesta. Jonkinlaiseksi arvosteluksi tätä toki voi kutsua jos siltä tuntuu.
Tarina alkaa siitä kun Spyro ja Sparx päättävät pitää lomaa ja häippäistä hiekkarannoille loikoilemaan. Sehän käy kätevästi käyttämällä sellaista portaalia, joita tuntuu lojuvan joka helvetin nurkassa. Mutta! Portaali ei vienytkään unelmien hiekkarannoille, vaan jonnekkin helvetin jännään maailmaan jota voisi kutsua Avalariksi. Homma on nimittäin niin että Avalarin kusipää eläinasukkaat olivat rakentaneet portaalin joka imaisee satunnaisen, siis aivan randomin lohikäärmeen heidän maailmaansa. Idea tämän takana on että iso paha lohikäärme auttaisi heitä listimään sen pikku paskiais-Ripton, josta jo avauduin aiemmin. Mainittakoon, että Riptolla on kaverina Crush ja Gulp. Suuri nuijaansa rakastava idiootti ja suuri neljällä jalalla rymistävä otus.
Oli pieni probleema pelin ensimmäisen levelin jälkeen. Peli krässäsi, kun yritti mennä johonkin toiseen leveliin. Hetken googletus paljasti, että kyseessä on kopiosuojaus joka löytyy ainoastaan pelin euroopan julkaisusta “Spyro 2 – Gateway to Glimmeristä”. Siispä vaihdoin tähän jenkkien tyrimään “Spyro 2 – Ripto’s rageen”.
Peli tuntuu hyvin tutulta, mikäli on sattunut pelaamaan sarjan ensimmäistä osaa. Vieraillaan “maailmoissa”, joissa vieraillaan “leveleissä”. Jokaisen levelin lopussa saa talismaanin, joita tarvitaan tietty määrä tai kaikki (en muista tarvittiinko lainkaan) jotta pääsee pieksemään maailman bossin. Bossin roolin hoitaa sitten nämä Ripton kätyrit ja pätkä itse. Elikkäs maailmoja on kolme. Sellainen kiva uudistus tähän osaan on tehty, että leveleissä on jonkinlaisia sivutehtäviä joita suorittamalla saa orbeja. Näillä orbeilla saa avattua uusia leveleitä, joten niitä kannattaa kerätä. On hassua kuunnella hahmojen selityksiä näille orbeille kun ojentavat Spyrolle niitä. Suurimmalla osalla ei ole hajuakaan että mikä se on, eli antavat jotain arvotonta roinaa palkkioksi. Jotkut ovat löytäneet sen kompastuessaan siihen, taikka kaivaneet perseestänsä.
Läpäisin pelin sillä periaatteella, että levelistä ei poistuta ennen kuin on kaikki kerätty. Eikä maailmasta poistuta ennen kuin on kaikki kerätty. Jouduin tietenkin joustamaan tässä, koska kaikkea ei ole heti mahdollista saada. Palasin kyllä heti hakemaan kun oli mahdollista. Ainoat levelit joissa en edes vaivautunut käymään olivat speedway levelit, jotka ovat minusta turha lisä peliin. Arcade tyylistä lentelyä, josta ei saa muuta kuin kämäisiä timantteja. Nämä levelit ovat myös kovin vittumaisia.
Bossi taistelut olivat melkein sopivan vaikeita, eli haastetta olisi saanut olla enemmän. Riptoa piestessä meinasi kerran kyllä nirri lähteä. Tämä viimeinen taistelu päättyi mielestäni aika julmasti. Tämä pieni pirulainen vain putoaa laavaan ja uppoaa syvyyksiin. Ei mitään sanoja taikka suurempia ihmettelyjä. Suoraan sanottuna tämä pieni paskiainen kuoli, eikä vaan parantanut tapojaan kuten tällaisissa lasten peleissä useimmin saattaa olla tapana. Kun tämä sirkus on saatu päätökseen, niin Avalarin asukkaat päästävät Spyron vihdoin haluamalleen lomalle. Lopputekstit. Tämä loma on ilmeisesti jonkinlainen bonus leveli, mutta en jaksanut pelata eikä pahemmin kiinnosta.
Ihan jännä peli. Samat asiat ärsyttävät edelleen jne. Arvosanaa en jaksa antaa kun pitäisi ajatellakin ja punnita asiaa. Derpp hurr