Nyt Pelataan: Icewind Dale

Kokeilen tässä perjantain ratoksi Icewind Dalea. Se on RPG peli vuodelta 2000.Peliä en ole viitsinyt aiemmin kokeilla, sillä siinä on hyvin suuri kynnys pelata pelejä jotka on tehty yli 10 vuotta sitten.

Äkkiseltään katsottuna peli ei tue näyttöni resoluutiota. Valikoissa kuitenkin on unsupported-kohta josta löytyy kaikenmoista resoa, mutta eipä juuri minulle sopivaa ja kaikki näyttävät olevan harmaina.
En viitsi jäädä niitä ihmetelemään, vaan pelaan ikkuna moodissa. Pelin vaatimuksissa on 300mhz prosessori, joten luulen että saan kerrankin vääntää namiskat täysille jopa tällä läppärilläni.

Nähtävästi Icewind Dale tukee useampaa pelaajaa ja lanikin löytyy. Aloitanpa pelin yksinpelinä.

Perinteiseen RPG-tyyliin peli pyytää tekemään hahmon. Tai oikeastaan 6 hahmoa, eli koko partyn. Kaikkia ei ole pakko tehdä heti, mutta ajattelin nyt kerralla kokeilla kunnolla.
Päätin tehdä monipuolisesti Mage-, Ranger-, Paladin-, Necromancer-, Druid- ja Fighter-hahmoluokkia. Hahmoille saa päättää aika monipuolisesti taitoja ja attribuutteja. Erilaisilla hahmoluokilla ja lajeilla on määritettävissä toisenlaisia asioita. Nimien valinta tuottaa aina miettimistä, varsinkin jos niitä ei automaattisesti generoida nappia painamalla. Noh, pöllin nimet Dragon Agesta, Simpsoneista, Mythistä, entiseltä koomikolta, 69 Eyesin laulajalta ja Walking Dead sarjasta. En odota mitään suurta hahmojen taustojen tirkistelyä, kerran kaikki juuri itse loin.

Viimeinkin pääsen itse peliin.

Jokin miesääni kertoo minun olevan yhdessä kymmenestä Icewind Dalen kylästä. Kyläpahasessa on muutama hassu rakennus ja löydän hahmoni istumasta paikallisesta baarista. Kaikki luomani hahmot näyttävät olevan tallessa. Joku mies tulee minulle höpisemään ja käsken hänen painua helvettiin. Siispä päätän, että kaljat on nyt juotu ja porukkamme lähtee ulos. Ulkona on lunta ja jotain outoa porukkaa ihmettelemässä oravaa. Jaa, luulen että kylässä ei paljoa tapahdu jos orava on jännä asia.

Menen sisälle synkkään rakennukseen jossa on outo mies. Mies väittää olevan semi-eläkeläinen, mutta kuitenkin kiinnostaisi pistää mörköä turpaan. Etelästä kuulemma tullut sana, että mörköjä olisi sattumalta liikkellä. Saan kutsun mukaan seikkailemaan. Sen enempiä miettimättä tartun tarjoukseen, sillä oravan katselu alkaa kyllästyttämään. Ennen seikkailuun lähtöä, mies haluaa minun selvittävän, miksi karavaani ei ole kauppiaalle tuonut tavaraa. Ennen myrskyn tuloa pitäisi kylälle saada tarpeeksi viinaa ja rieskaa. Minulla on siis ensimmäinen tehtävä.

Kävellessäni kohti itää, huomaan kyläläisen kävelemässä kadulla ja päätän ystävällisesti mennä kysymään vaikkapa säästä. Kyläläisen mukaan ilmastonmuutos näkyy jo täällä fantasiamaailmassakin. Penteleen kylmä jo tähän aikaan vuodesta ja vielä myrskykin tulossa. Pitänee siis etsiä se karavaani, että ehdin monstereiden listimiseen takaisin.

Kovin kauas en kylästä ehdi, sillä joku pieni kakara tulee häiritsemään minua sanomalla, että monsteri söi hänen kalansa kun tämä oli kalastamassa. Käsken kakaran painua helvettiin ja huomaan muutaman monsterin muutaman metrin päässä. Pääsenpä siis taistelemaan. Pian kuitenkin huomaan, että taistelu ei mene nniinkuin suunnittelin. Viikinkipaladinini Kalevi ottaa osumaa siihen malliin, että kuolee parissa sekunnissa. Harmikseni totean, että Kalevi oli minun tankkini, joten päätän lähteä takaisin kylän suuntaan, monsterit perässä seuraten. Sankareistani kummatkin maagit jäivät jälkeen, joten haen turvaa tapaamani semi-seniori ritarin mökistä. Onnekseni möröt eivät seuraa minua mökkiin saakka ja pääsen parantelemaan haavojani.

Pienen hengenvedon jälkeen totean hahmoni olevan yhtä huonossa kunnossa kuin sisälle tullessaankin. Enkä myöskään apua näytä löytävän kylän väestä. Siispä astun ulos, jossa odottaa kolme örkin näköistä otusta. Totean Rangerini olevan täysin hyödytön keppinsä kanssa, kun hän kuolee taistellessaan druidin kanssa yhtä örkkiä vastaan. Druidini taikavoimat tuntuvat myös hyödyttömiltä, sillä minulla ei ole aavistustakaan kuinka niitä käytetään. Jäljelle jää Fighter, jolla pakenen viimeisillä voimilla, takaisin baariin, jossa pyydän tiskiltä ryypyn. Tukevan oloinen eukko tiskin takana ojentaa viimeisen ryyppyni. Eukko pyytää minua viimeisillä voimillani kellariin tappamaan torakoita. Suostun pyyntöön, sillä mikä olisikaan parempi paikka kuolla kuin viinikellari, jossa torakka puree hahmoani jalasta ja josta tulee viimeinen hautapaikkani.

The End