Tarinoita 80 - 90-luvuilta: GDR

Prologue

Elettiin aikaa jolloin ihmiset käyttivät MSN Messengeriä paskan jauhamiseen. Olin tuolloin luultavasti yläasteikäinen ja vittuuntunut. Kaveri lähetti minulle mesellä jonkinlaisen kitara remixin kappaleesta, jota en tunnistanut.

“Tunnistatko mistä tuo on?” Hän kysyi. Kuuntelin kyseistä biisiä ja ajattelin, mutta en keksinyt mikä se mahtaisi olla. Kaveri valaisi asiaa ja kertoi, että se on remixi Hopeanuolen (Ginga Nagareboshi Gin, GNG) biisistä. Tämä aiheutti valtaisan nostalgia vyöryn ja vei minut takaisin aikoihin, jolloin harrastin VHS-vilmien katselua kyseisen ohjelman merkeissä. Oli helvetin jännä ajatella, että nämä lapsuuden sankarit olivat vieläkin jatkaneet seikkailujaan (ja jatkavat edelleen) jatko-osien merkeissä, joskin hiukan huonossa kunnossa kun alkaa ikä painaa ja suurin osa on jo kupsahtanut syystä taikka toisesta.

GNG on japsien tekemä animaatiosarja eli anime vuodelta 1986, joka perustuu mangaan vuodelta 1983. Moni tunnistaa kyseisen tekeleen vähintään nimeltä. Lapsena tätä tuli katsottua järkyttävillä suomi-dubeilla, jota ei enää tänä päivänä voi sietää.

Kuitenkin, tästä alkoi kaverin kanssa keskustelu ja olin hämmentynyt ajatuksesta että olen katsellut jotain leikeltyä ei-alkuperäistä tekelettä. Aloin tonkimaan internetin syövereistä tätä mystistä leikkaamatonta versiota, joka alkoi kovasti kiinnostamaan. Ja sehän löytyi ja yllätti; sarja oli verinen, väkivaltainen, pidempi ja japaniksi puhuttu. Pidin siitä helvetisti. Tämän myötä minulle avautui uusi maailma ja päädyin katselemaan muutaman muunkin animen, mutta se onkin toinen tarina.

*“Koiria?! Oletko tosissasi?!” *Kyllä. Voisi sanoa että herra Takahashi aloitti luomuksellaan 80-luvulla uuden genren. Idean hän sai lehtiartikkelista, jossa kerrottiin karanneista koirista jotka elivät vuorilla ja olivat villiintyneet. Eräässä haastattelussa hän kertoi, ettei tarina toimisi ihmisillä, koska ihmiset tuppaavat olemaan itsekkäitä ja epälojaaleja mulkkuja.

“Hädänalaisten auttaminen ja yhdessä eläminen ovat sarjakuvieni teema ja samalla viesti.” – Yoshihiro Takahashi 13.5.2012

Kuitenkin, takaisin tähän hetkeen. Ajattelin perehtyä aiheeseen arvostellen ja ajatuksia kertoen. Mutta! Mennäänpä tarinan aikajanalla taaksepäin. Tämä on vähemmän tunnettu tarina, koska siitä ei koskaan tehty animea ja on muutenkin yhden pokkarin spesiaalijulkaisu, joka tehtin kymmenisen vuotta GNG:n jälkeen. Kyseessä on GDR eli Ginga Densetsu Riki, joka kertoo Hopeanuolen isän, Rikin lapsuusajoista.

!!! Protip: Kuvat luetaan oikealta vasemmalle. !!!

Ginga Densetsu Riki

Tarina alkaa vuodelta 1974 jossain Futago-solan läheisyydessä olevassa pikku syrjäkylässä. GNG:stä tuttu arkkivihollinen Akakabuto-karhu saapuu kylän nurkille terrorisoimaan karjaa. Kyläläiset eivät tästä pidä, joten ottavat yhteyttä kylän kokeneeseen metsämieheen. Tämä kyseinen metsämies on GNG:stä tuttu Takeda Gohee; 58 vuotias temperamenttinen juoppo.

Ukon mökille saapuu muutama virkamies ovelle huutelemaan. Hän ei tiedä millä asioilla kyseiset herrat ovat ja kertoo ettei tee enää riisiviinaa. Virkamiehet kertovat että karhu on perkele syönyt pelloilla nautoja ja että karhulle pitäisi tehdä jotain. Takedan koirat haukkuvat kutsumattomille vieraille sivussa ja ukko ei siitä pidä.

Virkamiehet eivät pidä siitä miten ukko käsittelee koiriaan. Ukko kertoo, että näillä otteilla saa kunnon karhukoiria ja kutsuu mökistänsä Shiron; Rikin isän paikalle. Hän yrittää potkaista Shiroa varoittamatta ja Shiro väistää potkun kuin ninja. Jos koira ei osaa väistää vanhan ukon potkua, miten se väistää karhun käpälän? Niin perkele. Shiro on kylillä tunnettu parhaana karhukoirana, jolle ei ryttyillä.

Vuosi myöhemmin Akakabuton olinpaikasta ei ollut tietoa. Riki syntyi ja oli poikueen pienin rääpäle ja itkupilli. Takedan ukko saapui paikalle juopuneena toivoen saavansa itselleen hyvän uuden koiran. Ukko käsitteli pentuja kovin ottein ja ei edes vaivautunut tutkailemaan kitukasvuista Rikiä. Hän vei yhden Rikin sisaruksista mennessään.

Tämä oli kieltämättä yllättävää. Olisi luullut että legendaarinen Riki olisi päätynyt tässä vaiheessa Takedalle, mutta sattuukin olemaan surkein yksilö. Odottamaton seikka, ottaen huomioon että hän tulisi olemaan suuren lauman johtaja tulevaisuudessa.

Rikin sisarukset jaettiin uusiin koteihin ja pian Riki oli ainoa pentueesta jäljellä. Hän itki ettei tahdo lähteä äitinsä luolta ja kappas vain; talon väki ajatteli että heille mahtuu kaksi koiraa ja Riki sai jäädä. Pian taloon kuitenkin soitettiin ja Rikin äidin omistaja tahtoi koiransa takaisin. Tämä oli annettu sukulaisille hoitoon koska hän oli sairaalahoidossa.

Rikin äiti vietiin omistajalleen takaisin ja Riki painoi automatkalla paikat mieleensä, että osaisi takaisin äitinsä luo. Hän alkoi myös syömään kuin hullu, että kasvaisi vähän vahvemmaksi pitkää matkaa varten. Pian hän karkasi myrskyisenä iltana matkaan ja törmäsi muutamaan vuoristossa asuvaan kulkukoiraan. Huonoksi onnekseen pikku Rikillä ei ollut aavistustakaan miten julma maailma on.

Hurtat pieksevät Rikin verille ja hän kummastelee itkuisena että mitä pahaa hän on tehnyt. Riki pääsee kuitenkin karkuun ja loikkaa vahvasti virtaavaan jorpakkoon. Hän herää seuraavana päivänä jorpakon rannalta ja hänen seurassaan on tuntematon hurtta.

Selviää, että kyseinen hurtta on Shiro eli Rikin isä. Riki ei kuitenkaan paljasta olevansa tämän poika, koska ei tahdo että suuri ja mahtava Shiro näkisi poikansa itkemässä. Shiro neuvoo Rikiä kasvamaan isommaksi ja vahvemmaksi ja jakelee muita viisauksia, kunnes molemmat palaavat koteihinsa.

Kotona oli väki ihmeissään, että missä Riki oli turpiinsa saanut. Riki otti neuvosta vaarin ja päätti kasvaa vielä hiukan. Pian hän lähti reissuun uudestaan ja törmää matkalla Daisukeen; GNG:stä tuttuun kakaraan joka on tällä kertaa vieläkin ärsyttävämpi. Daisuke oli saanut neronleimauksen ja oli laskemassa vuoristossa keskellä autotietä leluautolla. Mutkassa tulee rekka vastaan, joka ajaa Daisuken päälle. Daisuke lentää ojaan metsikköön ja rekkamies tuumaa, että se kuoli saatana ja ei ole asiaan syyllinen ja poistuu paikalta.

Riki on hyvis, joten hän rientää metsikköön kahtomaan että monenako kappaleena Daisuke on. Daisuke oli tajuton, joten Riki päätti yrittää kutsua apua ja riensi mäelle ulvomaan. Sitten paikalle löysivätkin aiemmin tavatut kulkukoirat. Ne eivät pidä ihmisistä, joten alkavat syömään Daisukea joka herää lounaspöydässä. Riki rientää apuun.

Rikistä onkin tällä kertaa enemmän vastusta ja pyörittelee villikoiria pienenä ja vikkelänä. Hän on ovela ja johdattaa koirat pois Daisuken luolta. Jonkin matkan päässä hänellä oli last stand. Siitä alkoikin jännä pikku kahakka, jossa ei valitettavasti paljoa jännää tapahtunut. Mainittiin vain murtunut kylkiluu, mutta ei mitään hurjaa päällenäkyvää. Rikillä oli viimein nämä karhukoiran vaistot heränneet ja turpaan annetaan molemmin puolin.

Riki joutuu pariin otteeseen pahaan tilanteeseen, mutta selviytyy niistä. Pian autotieltä kajahtaa laukaus. Takeda ja Shiro olivat sattuneet paikalle ja päättäneet kahinan.

Rikiltä lipsahtaa, että iskähän tuo on. Villikoirat säikähtävät, kun ovat ryttyilleet Shiron kakaralle ja luikkivat karkuun. Shiro toteaa Rikille että gg ja Takeda miettii, että miten helvetissä oli arvioinut Rikin väärin. Siinähän oli ehkä paremmin ainesta karhukoiraksi, kuin sisaruksillaan. Rikin urotyöstä tiedettiin pian kylillä ja hänen annettiin juoksennella vapaana. Hän teki joka aamu päälle sadan kilometrin lenkin äitinsä luo. Kulkukoirat näkivät Rikin useaan otteeseen, mutta eivät enää uskaltaneet edes haukkua.

Eräänä syyspäivänä kylän läpi ajoi ambulansseja ja taivaalla lensi pari helikopteria. Ne olivat matkalla vuorille ja Riki oli kovin kummissaan että mitähän perkelettä on meneillään. Takedan mökille saapui jälleen virkamiehiä huutelemaan, että nyt se Akakabuton perkele on raidannut metsäviranomaisten mökin ja syönyt niistä pari. Takeda toteaa että näin hän olikin arvaillut ja oli valmistautumassa lähtöön. Hän pakkaa autoon kamat ja koirat, Shiron myös. Riki jäi kotiin, mutta hän ei sitä sulattanut vaan lähti perään.

Takeda saapuu mökille ja huomaa, että karhuhan siellä on aterioinut. Hän toteaa, että pimeähän tässä tulee odotellessa ja lähti karhujahtiin. Shiro johti joukkoa nenällänsä ja muut laukkasivat perässä.

Takeda jatkaa jahtia ja muut tyypit kääntyvät takaisin. Shiro huomaa pian jotain merkillistä, näyttäisi nimittäin siltä kuin Akakabuto olisi kääntynyt takaisin. Ja niinhän se oli ja samaisena hetkenä se olikin raatelemassa muuta väkeä hengiltä.

Takeda rientää koirineen paikalle hiukan myöhään. Muut metsästäjät perseilevät jotain ja olivat vähällä ampua Takedan hengiltä, jonka seurauksena tämä kompuroi ja laukoo tussarinsa kohti taivasta. Sitten tapahtuikin tämä jännä skenaario, johon on ollut kovasti viittauksia GNG:ssä; Takedalta lähtee vasen korva ja samalla kaikkea muuta. Jännää sekin, että jos katsoo leikkaamattonta GNG:tä, huomaa että siinä käytettiin melkeinpä juurikin samaa kuvaa.

Kaikki Takedan koirat kuolivat yksi kerrallaan, kunnes vain Shiro oli jäljellä. Takeda kompuroi verisenä hangessa etsien asettaan ja paikalle saapunut Riki toi sen hänelle. Hän oli kovin kypsynyt Akakabutoon ja laukaisee. Luoti menee Akakabuton silmästä tämän aivoihin, jättäen tämän kuitenkin henkiin. Tässä toinen asia johon animessa viitataan. Akakabuto on kovin vittuuntunut kun ei voi nukkua talviunta aivovaurion takia.

Takeda tuupertuu tajuttomana hankeen ammuttuaan. Shiro polkaisee itsensä ja Akakabuton jonnekkin monttuun, kerrottuaan Rikille jälleen viisauksia.

Tarina päättyy pitkälti siihen. Tämä viimeinen kohtaus on nähtävissä leikkamattoman animen ensimmäisessä episodissa. Yksi suuri ero näissä kuitenkin on; Riki ei ollut paikalla animessa. No jaa. Lisää draamaa näin.

Mitä jäi käteen?

Rikin lapsuusajat olivat hämärän peitossa ja tämä pikku tarina kieltämättä valaisee asioita. Mielenkiintoista miten pienestä itkupillistä tuli suuri ja mahtava, sitä ei näissä tarinoissa yleensä näe. Kuitenkin mielessä edelleen pyörii kysymys, miten Riki lopulta päätyi lauman johtoon ja kuinka hän sen touhun aloitti. Tarkemmin kun ajattelee, niin se kuuluisi aikajanalla GNG:n aikaan, joten taidan mennä asioiden edelle.

Takahashi piirtää mielestäni hienosti, ainakin paremmin kuin minä ja tarina oli kiva. 4/5, koska tässä olisi voinut olla vieläkin enemmän asiaa. Raakuudet ovat mielestäni osa Ginga-tarinoita ja tässä sitä oli ikävästi kovin vähän. Johtunee siitä että tämä oli lyhyt yhden pokkarin tarina, toisin kuin se paremmin tunnettu Hopeanuolen tarina joka olikin 18 pokkaria. Jäin ikävöimään irtopäitä -ja silmiä.