/ PC

Remember Me

Pelasin kyseisen pelin läpi ja tässäpä mietteet.

Remember Me sijoittuu 2084 vuoden Pariisiin, missä ihmiset kauppaavat muistoja toisilta ihmisiltä. Tämän seuraukseja osa ihmisistä on pöljiä. Päähenkilä Nilin on yksi niistä, joilta on viedään muistot ja hänellä ei ole vaavistustakaan missä hän on ja kuka hän on. Siispä tuttavallinen miesääni ottaa häneen yhteyttä ja käskee juoksemaan pois muistin tyhjennyspaikasta ennen kuin päähenkilömme pöljiintyy. Siitäpä alkaa seikkailu Sci-Fi maailmassa identiteetin etsinnän merkeissä.

Grafiikka on ensimmäinen asia joka pistää silmään. Hahmomallinnus on hieman tökerö, mutta ympärillä oleva maailma näyttää hienolta. Lisäksi maailman luomisessa on käytetty mielikuvitusta, jonka avulla luodaan ihan oikeaa scifiä. Visuaalinen ulkoasu on myös hyvin jännä. Osa paikoista on täysin valkeita ja osa taas täynnä kaikenlaisia värejä. Loppujen lopuksi maailma näyttää hyvin synkältä.

Pelattavuus ei ole mitään uutta. Combat systeemi on pöllitty Batman-peleistä. Eli toisin sanottuna vihollista lyödään turpaan nyrkeillä ja apuna voi käyttää jotain scifi härpäkettä jota pyssyksikin voi kutsua. Erilaisiin vihollisiin tepsii erilainen taktiikka. Esimerkiksi robottia ei voi hakata nyrkeillä, joten on käytettävä pyssyä, joka tepsii useimpiin vihollisiin. Räiskintä tosin jää pieneen osaan kun pyssyn energy selli latautuu niin hitaasti, että on pakko hakata ihmisiä nyrkillä. Nyrkkien lisäksi löytyy q-napin takaa Crysis tyylinen valikko, josta saa kaikenlaisia skillejä (näkymäättömyys, kontrollointi, damage boost, stunni). Pelissä on combo systeemi, joka tarkoittaa sitä, että hakkaat hiiren nappeja eri järjestyksessä niin saat aikaan erilaisia asioita. Combot rakennetaan itse. Niitä rakentamalla hahmo saa joko vähennettyä spesiaali skillien cooldownia, lisättyä damagea tai healia. Vihollistyypeistä löytyy myös sellaisia, joita vastaan joutuu rakentamaan erilaisen combon. Tämä systeemi toimii hyvin ja sen takia joissakin taisteluissa joutuu taktikoimaan. Pomotaistelut on tehty hyvin. Kaikki bossit ovat erilaisia ja niitä vastaan taistellaan eritavoin. Tässä vaiheessa mainitsen, että peli on ns. putki. hahmo ei voi palata aikaisempiin paikkoihin ja on vain yksi tapa edetä. Muuten liikkuminen vastaa Tomb Raider- hyppimistä.

Tarina on jännä, mutta ei mitään Heavy Rain-tarinankerrontaa. Siitä olisi saanut enemmän irti, mutta eipä se huonokaan ollut. Varsinkin tietyt minipelit/puzzlet sopivat hyvin tarinan kerronnan kaveriksi. Niissä mennään ihmisen pään sisään ja muutetaan menneitä tapahtumia kyseisen ihmisen perspektiivistä toisenlaiseksi. Tällöin ihmiset luulevat asioiden tapahtuneen eritavoin, kuin ne oikeasti tapahtuivat. Muitakin puzzleja pelistä toki löytyy. Maailma on täynnä scifi elementtejä kuten robotteja ja teknologia vermeitä.

Grafiikka:** **

Äänimaailma: ****

Miljöö:** **

Pelattavuus: ****

Tarina: ****

Visuaalisuus: ****

Kokonaisuus: