Gorgoroth - Under The Sign Of Hell 2011

1. Revelation of Doom
2. Krig
3. Funeral Procession
4. Profetens apenbaring
5. Odeleggelse og Undergang
6. Blood Stains the Circle
7. The Rite of Infernal Invocation
8. The Devil Is Calling

Ajattelinpa tässä kuunnella jotain kevyttä muisiikkia illan jatkoksi. Joissakin piireissä Norja on jännä maa. Niillä kuulemma on paljon öljyä, kalaa ja kovia hiihtäjiä. No muutahan minä en Norjasta tiedä, kuin Mustan Metallin. Raskaamman musiikin ystävänä tutustuin Gorgorothin 2011 uudelleenjulkaisuun Under The Sign- levystä joka on joskus 90- luvun lopulla julkaistu ensimmäisen kerran.  Musiikin yksi tärkeimmistä asioista on äänen laatu. Yleensä Musta Metalli on siitä päästä, että mitä vittua tässä nyt on nauhalle saatu. Jossain persreijjässsä ne tuntuvat nauhottavan ja kun kukaan ei jaksa tämmöistä non-mainstream musiikkia oman tallinsa alle ottaa, tulee musiikista varsinaista paskaa, vaikka siinä ideoita olisikin. Sentään Norjassa tuntuu laatu olevan kohdallaan ja musiikki kuulostaa semmoiselle, kuin se on tarkoitettu.

Levy alkaa yllättävän tanakasti Revelation of Doomin merkeissä. Tämä on nyt sitä mitä Black Metal yleensä on. Musta kuulostaa varsin kuvaavalle sanalle tähän tyylilajiin ja murinaan, joka erottu Death Metallista helvetimmisellä äänellä. Levyn 3 ensimmäistä kappaletta ovat varsin hyvä laatuista, Black Metallin ydintä. Kappaleet eivät erotu välttämättä melodiallan edukseen, vaan omalla tunnelmallaan. Profetens apenbaring on mielestäni levyn paras kappale, koska se erottuu joukosta vähän rauhallisemmalla menolla, ja hyvällä rummutuksella sekä jo alussa laulavalla hoilaajalla. Odeleggelse og Undergang on ilmeisesti norjaksi laulettu kappale, mutta sillähän nyt ei ole kovin paljon merkitystä. Se on luultavasti hyvä kappale livenä soitettavaksi, koska ihmiset jaksavat riehua ja hakata päätään kovatempoisen alun ja lopun tahtiin, mutta puolessa välissä on aikaa huilata. Kuudenteen kappaleeseen päästessä, voi huomata, kuinka tasaista laatua levy on ollut. Tämä levy on luultavasti niitä albumeita, josta Norjan musiikki on tullut kuuluisaksi. Levyn loputuksna on raskaasti ja hitaasti soitettu The Devil is Calling, joka kuuluu kyllä myös levyn parhaimmistoon.

Niin. Levy oli oman genrensä parhaimmistoa, vaikka en paljon tämän tyyppistä metallia paljon kuuntele. Muutenkin musiikkina tämä sopii joihinkin iltoihin hyvin, ja ehkä vielä paremmin live areenoille. Näistä kun julkaistaisiin vielä instrumental versiot.

3/5