The round line - osa 2

Kapakan väki lähestyi uhkaavasti Ryania. Hän olisi mielellään poistunut paikalta, mutta hän tarvitsi hakemansa haarukat. Ne olivat lentäneet ympäri kapakkaa, koska pitkäletin pää oli levinnyt. Ryan survosi remingtoninsa takaisin housuihinsa ja loikkasi tiskin päälle. Viimeistään nyt hän oli saanut kaikkien huomion.

– “Se joka tuo minulle eniten noita haarukoita saa minulta jotain kivaa!” Karjaisi Ryan.

Helvetti pääsi irti. Ihmisiä riensi ympäriinsä ja ruumiita tuli. Ryan näki parhaakseen alkaa pikkuhiljaa siirtymään ovea kohti. Rähinöintiä kesti muutaman minuutiin, kunnes kapakassa oli vain kaksi tyyppiä pystyssä. Molemmat riensivät ovella odottelevan Ryanin luo haarukoinensa. Molemmat ojensivat hänelle kolme haarukkaa. Ryan oli jo ehtinyt kehitellä suunnitelman päästäkseen pois tilanteesta.

– “Hieno homma jätkät. Nyt jos odotatte hetkisen niin annan teille jotain kivaa.” Sanoi Ryan ja otti askeleen taaksepäin kohti ovea. Toisen askeleen. Kolmannen. Neljännen. Kahdennenkymmenennenviidennen. Hän oli nyt saapunut kadun kulmalle ja kaksi tyyppiä kapakan ovella katsoivat häntä odottavasti. Ryan astui kulman taakse ja jatkoi matkaansa.

Seuraava määränpää oli Reinholdin päämaja, joka sijaitsi kaupungin keskellä tönöttävässä kartanossa. Oliko Reinhold jokin iso kiho? Varmasti. Ryan ei ollut asiasta kuitenkaan varma, koska ei ole koskaan tavannutkaan koko tyyppiä. Samaisena aamuna hänen ovelleen oli ilmaantunut pussipäinen mies, joka oli komentanut Ryanin selvittämään Reinholdin haarukoiden kohtaloa. Normaaliolosuhteissa Ryan olisi käskenyt miestä suksimaan kuuseen, mutta hänet oli yllätetty salakavalasti kun hän oli vielä puoliunessa eikä ymmärtänyt maailmaa. Ryan oli suostunut ja hän on sanansa mittainen mies.

Matkaa oli vielä jäljellä kun Ryan muisti pussimiehen varoittaneen, että kello 15.00 saattaa olla aika helvetin outoa. Tämä sai Ryanin pohtimaan kellon aikaa. Hänellä ei ollut kelloa mukana, joten hän meni kysymään katua lakaisevalta koiralta.

– “Anteeksi mutta tiedättekö paljonko kello on?” Ryan alkoi huomata tilanteessa jotain omituista. Koira vilkaisi rannekelloansa.

– “Näyttäisi olevan 15:02.” Vastasi koira ja jatkoi kadun lakaisua.

Ryan kummasteli hiukan ja jatkoi matkaansa. Hän oli vähällä törmätä hyppynarua loikkivaan villapaitaan. Asiat olivat kieltämättä aika helvetin oudosti. Reinholdin kartano näkyi jo edessä. Ryan saapui kartanon pihan portille päästyään pingviinilauman läpi. Portilla seisoi aasi vahdissa.

– “Terve. Minulla olisi Reinholdin haarukat.”

– “Hienoa. Olenkin odotellut tässä sinua. Toimittaisin ne itse perille, mutta minulla ei ole tällä hetkellä käsiä. Saatanan Normansson.”

– “Kuka?”

– “Tiedemies tai keksijä. Taas kehittelee jotain. Avaan sinulle portin niin viet haarukat Reinholdille. Jos satut tapaamaan Normanssonin niin mottaa puolestani turpaan.”

– “Tottahan toki.”

Aasi avasi portin ja Ryan asteli kartanon pihan läpi kohti kalliin näköisiä pariovia. Kartano näytti päältäpäin aivan tavalliselta vanhalta puiselta kartanolta. Pihan nurmikkoa ei olla ilmeisesti leikattu vuosikausiin ja suihkulähteessä ei kiertänyt vesi. Ryan asteli ovelle ja koputti, jolloin hän huomasin oven olevankin raollaan. Hän avasi oven ja astui sisään.

Ryan totesi seisovansa suuressa aulassa. Ovia oli joka suunnalla ja raput yläkertaan suoraan edessä. Ei ristin sielua. Sitten hän kuuli kolinaa vasemmalta puolen. Ovi aukesi ja sieltä astui valkotakkinen vanha mies, jolla oli punaiset sortsit.

– “Te olettekin varmaan Ryan. Olen kuullut teistä paljon kamalia asioita. Minä olen vähemmän tunnettu keksijä Normansson.” Sanoi tyyppi ja ojensi kätensä Ryanin suuntaan. Ryan kätteli.

– “Joo kyllä olen Ryan. Tiedättekö minne minun pitäisi toimittaa nämä Reinholdin haarukat?”

– “Aaa sinulla on Reinholdin haarukat! Loistavaa! Sinuna veisin ne hetimiten yläkertaan. Viimeinen ovi suoraan edessä.” Sanoi Normansson ja huitoi kohti portaikkoa. Ryan mottasi Normanssonia turpaan niin että hepulta tippui sortsit jalasta. Luonnollisesti hän oli myös päätynyt vaaka-asentoon. Ryan jatkoi matkaansa.

Yläkerrassa pitkän käytävän päässä oli tosiaan ainoastaan yksi ovi. Oven luona oli odottelemassa sama pussipäinen mies, jonka Ryan oli aamulla tavannut. Pussipäinen mies kääntyi kohti Ryania.

– “Onko sinulla ne?”

– “Kyllä. Mikä helvetti on nyt homman nimi?” Uteli Ryan ja kaivoi haarukat taskustansa.

– “Saat vastaukset joihinkin kysymyksiisi, kun sen aika koittaa. Nyt sinun on vietävä nuo haarukat Reinholdille henkilökohtaisesti. Hän tahtoo tavata sinut.” Pussimies avasi oven. Ryan astui sisään.

Huone oli kohtalaisen suuri ja sen keskellä oli pitkä pöytä, jonka ääressä oli mitä kummalisempia tyyppejä. Kaikilla oli edessään kuppi kahvia ja lautasella pala kakkua. Ryanin huomio kiinnittyi pöydän päässä istuvaan tyyppiin. Hänellä oli päällään hieno puku ja monokkeli. Erikoisen hepusta teki hänen pitkä, oikealle sojottava parta ja pitkät hiukset. Hän kaivoi perstaskustaan kamman, jolla hän alkoi kampaamaan partaansa.

Tilanne oli selvästikkin kiusallinen koska kaikki olivat aivan hiljaa jo ennen Ryanin saapumista. Kaikki katsoivat Ryania arvioiden. Ryania vitutti olla taas huomion keskipisteenä. Vaistomaisesti hänen kätensä alkoi siirtymään remingtonin ulottuville.