/ albumi

Sparzanza - Folie a Cinq

01. Temple of the Red-eyed Pigs
02. Alone with a Loaded Gun
03. Mr Fish
04. Follow Me
05. Crone of Bell
06. Phoenix Down
07. Night of the Demons
08. Eyes Wide Shut
09. Hell Is Mine
10. Devil’s Rain
11. The Reckoning

Kuuntelin pari viikkoa Sparzanzan uusinta levyä ja Radio Rock on muutamia biisejä myös soittanut. Tämähän on suhteellisen synkkää ruotsalaista Heavy Metallia. Temple of the Red-Eyed Pigs on soitettu radiossa melko puhki, mutta hyvä biisi se silti on. Kaikki levyn kappaleet ovat aika saman tyylistä heavyä, mutta pari erilaistakin siellä on. Alone with a Loaded Gun jäi päällimmäisenä mieleen, koska siinä on varsin synkät sanat kun tyyppi kuvailee tilannettaan ja kertosäkeessä sitten huutaa apua. Varsin yksinkertainen ja hyvä kappale. Mr Fish kertoo tyypistä, joka on varsin mielenkiintoinen. Hell is Mine on seuraava mainittava kappale. Gootti metallia muistuttava alku erottuu muista selvästi. The Reckoning taitaa olla toinen radiossa soitettu kappale, tai sitten olen kuunnellut sen niin monta kertaa, että se on jo aika tuttu. Varsin rauhallinen ja raskas kappale.

Kyllä tämä kokonaisuutena on aika rautaa. Tulee mieleen Iron Maiden tästä levyn tasaisesta biisien tasosta ja tyylin pysymisestä. Solistilla on sopiva ääni tähän genreen.

3½/5