Pieni tarina #2

Yleisön pyynnöstä jatketaan tarinan kertomista.

Chapter 1

Pietarin rohkaisuryyppy sai hänen silmänsä vuotamaan pahaenteistä nestettä. Joku joskus kyyneleiksi oli niitä kutsunut. Hänen tajuntansa hetkeksi katosi ja silmät muljahtivat ympäri. Pietarin otsalle valui hiki ja otsaa alkoi kuumottaa. Hetken päätä ravistettuaan hän tajusi juuri juoneensa pöntöllisen tärpättiä. Ilmankos se niin pahaa oli ollut. Tällä samaisella hetkellä Pietari ymmärsi olevansa taas jossain kummallisessa paikassa. Ihmisillä oli silmät vinossa ja mittaa puolentoista saapaan verran. Jo se on perkeleen tujakkaa ainetta tuo tärpätti kun Taiwanista itsensä löytää, hän tuhahti. Pietarin helvetin hyvä ystävä Kai-Nalo Sauva asui Taiwanissa, joten Pietari päätti samalla käydä hänen luonaan.

Herra Sauva oli tunnetusti rikas mies, ja hän myös sen mukaisesti asui. Pietarin edessä kiinsi aivan järkyttävän suuri teltta. Siellä suunnallahan ihmiset teltoissa asuvat ja tehtaissa töitä tekevät. Pietari astui telttaan sisään, ja näki siellä 12 pientä pandakarhua syömässä raakaa lihaa. Eräs pandakarhu kääntyi Pietaria kohti ja otti viikinkikypäränsä pois päästä.
“Pietari perkele” hän sanoi.
“Herra Sauva” Pietari vaivaantuneena vastasi muistaessaan, että Sauva ei ollutkaan hänen ystävänsä, vaan eräs viikinki, joka sattui muutama päivä aiemmin samalle lottotiskille.
Pietari silmäili teltan sisältöä. Seinillä roikkui brutaalisti avattuja säilyketölkkejä. Lattiat olivat puolestaan täynnä pääkalloja ja luita. Eräässä nurkassa kimalsi luultavasti joku ryöstösaalis. Teltan katosta roikkui muinainen viikinkivene.
“Anteeksi tämä häiriö, mutta tiedätkö sinä miksi minä olen täällä?”
“No en minä tiedä, mutta tiedän kuka tietää.” Sauva sanoi selkeästi asiaa pohtien.
“Egyptissä on eräs tyyppi joka tietää kaiken”
“Etkö kuitenkin ehtisi nauttimaan kanssamme lasillista pienen lapsen verta” Sauva tarjosi nostaen samalla kourassaan olevaa pientä rääkyvää penikkaa.
“Nyt en valitettavasti taida jäädä” Pietari kieltäytyi ja meni pois kohti Egyptiä.

Chapter 2

Ihme porukkaa, Pietari mumisi poistuessaan Taiwanista ja saapuessaan Egyptin pyramidille. Pietari ei ollut varma mikä pyramidi oli kyseessä, eikä se häntä kiinnostanut. Eräs paikallinen kauppias, Paska Kehremi saapui Pietarin luokse ja tarjosi kelloa
“Nyt olisi hyvä kelo kaupan, saiskos olla?” Kauppias kaupusteli.
“Ei” vastasi Pietari.
“Eikö” kauppias surullisesti sanoi.
“Ei” vastasi pietari.
“Entä jos kuitenkin tämmöinen toinen” kaupusteli kauppias.
“Ei” Pietari viileästi vastasi.
“No entäs tämmöinen käkimalli? kukkuu kivasti” kauppias tyrkytti.
“Ei” vastasi Pietari jälleen.
“Entä jos otetaan käki pois ja laitetaan vaikka varpunen tilalle?” kauppias yritti sinnikkäästi kaupata kelloa.
“Ei” Pietari vastasi ja otti esille pullon simaa
“Mutta saiskos olla herra kauppiaalle pullo hyvää simaa” Pietari käänsi tilanteen
“Simaako? Onko hyvää? Eikun hyvää simaa juukeli” kauppias kullankiilto silmissä katseli pulloa
“Teillä vittumaisilla paskapäillä kun ei täällä hevosenperseessä ole oikeaa simaa niin nyt on kuule tarjolla pullollinen sitä itseään” Pietari ojensi pullon kauppiaalle ja otti vastaan puolitoista markkaa.
“Voi juku simaa!!!” Kauppias avasi pullon ja hörppäsi sen kerralla.
Sillä samaisella hetkellä kaupustelijan silmät alkoivat vuotaa ja silmämunat pyörivät ympäsi kunnes tämä katosi. Pullo kuitenkin jäi maahan ja Pietari otti sen siitä sitten. Pullon kyljessä luki tärpätti.
“On perkele taikajuomaa” Pietari totesi.

Kaupustelijasta päästyään Pietari suunnisti Herra Sauvan antamaan osoitteeseen. Pietari koputti talon oveen ja ovi avautui. Pietarin hämmästykseksi siellä oli Kankkunen.
“Kankkunen? Missä on tyyppi joka tietää kaiken” Pietari kysyi.
“Jaa en tuota tiedä.” sanoi Kankkunen
“No mitä sinä täällä teet? äsken olit vielä kylmäntuomiopäivänsillan alla” Pietari hämmennyksissä höperteli.
“Niin no maailma on niin perseellään, että olen nyt tässä”
Pietari meni sanattomaksi ja mietti hieman Kankkusen sanoja. Olihan maailma mennyt varsin oudoksi. Asioita oli tapahtunut ilman sen kummempia muistikuvia mitä niiden välillä oli tapahtunut.
Mutta mitäpä Pietari siitä tiesi vaikka tämä olisi aivan normaalia.
“Kankkunen, tiedätkö sinä mikä on tämän päivän agenda. Miksi olen täällä ja mitä minun tulisi tehdä?”
“Kyllähän sitä kylähullu tietää asian jos toisenkin. Olit kuulemma jääkaapille mennyt ja pettynyt kun ei ollut maitoa” Kankkunen vielä jatkoi
“Tästä syystä aikatilajatkumo on nyt sitten päin helvettiä. Joit törpön tärpättiä ja menit sekaisin”
Pietari ei voinut ihmetystään peitellä. Hän oli taas tehnyt jotain, joka oli täysin järjetöntä. Pitari mietiskeli, että olisiko hän taas kännissä jossain jakkaralla lottoa katsomassa, mutta vakuuttui siitä, että totta tämä kaikki oli.
“Miten voisin korjata tämän erheyden?” Pietari kysyi
“Jaa no en tiedä. Kysy mieheltä joka tietää kaiken, hän asuu Rovaniemellä”
“Juurihan sanoit että et tiedä missä hän asuu!” Pietari huusi
“Jaa pahoittelen saatoin valehdella, en muista”
“Ehdinkö vielä lotota” Pietari kysyi ulos mennessään
“Iliman muuta” vastasi Kankkunen

Chapter 3

Rovaniemi. Paikka jonne Pietari ei mielellään mennyt. Aiemmin hän muisti etsineensä Kehveli Kusipäätä sieltä. Kuitenkaan Kehveli ei itseään koskaan ilmiantanut kusipäisestä joukosta. Saapuessaan Nokian tehtaalle, Pietaria oli ehditty laskuttaa kahdesti sisäänpääsystä ja vielä vähän extraa koska Pietari ei kuulunut liittoon. Pietari kuitenkin puri hammasta, ja meni tehtaaseen sisään. Tämä osoitti luonteen lujuutta, sillä Pietari ei kusipäistä pitänyt. Miksiköhän?
“Hei sinä siinä” huudahti mies paikallinen klovnihattu päässä.
“Sinulla on liian pienet saappaat”
“Niin?” Pietari hämmästyneenä varpaitaan tähyili
“Täytyy uusia” murisi mies
“Tai lennät ulos” toinen mies tuli täydentämään lausetta.
kolmas mies saapui saappaiden kanssa pietarin luokse ja pyysi häneltä rahaa. Tämä alkoi Pietaria vituttaa.
“En osta” Hän sanoi
“Lyön” sanoi ensimmäinen mies
“Et saatana!” sanoi pietari ja otti saappaat ja maksoi 20 markkaa.
“hmp” tuhahtivat miehet ja menivät pois.

Pietari oli raivon vallassa, mutta jatkoi matkaansa. Saapuessaan erään toimiston eteen, Pietari huomasi kyltin jossa luki “Kiero Savolainen, Toemitusjohtaja”. Pietari jatkoi huoneeseen. Siellä istui vääräleukainen kalju mies, joka söi kuopiolaista kalakukkoa.
“Hei” Pietari sanoi
“No hyvvee päevee” Savolainen vastasi
“Mitteepä tuota saes olla näen kaaniina uamuna”
“Tiedättekö te missä asuu mies joka tietää kaiken?” Pietari tiedusteli
“Suattaapa olla joo” Savolainen sanoi suu täynnä kukkoa.
“Niin missä”
“Niin mikäkö?”
“Niin se mies joka tietää kaiken” Toisti Pietari
“Jaa Väenökö?”
“No helvetistäkö mitä sen tiedän saatana. Sanotaan nyt vaikka Väinö” Pietari oli jo sangen kyrpiintynyt.
“Niinhän se laalukii männöö missä se väenö on” hekotti Savolainen.
“Nyt saatana Rovaniemeläisiä olen kestänyt ja nyt vielä vääräleukanen savolainen tulee tähän vittuilemaan päin naamaa ETTÄ NYT VITUTTAA!!” Pietari raivosi.
“Elekeeelekee hättäelkö. Suatto olla että se män jonnekkii Helsingin suuntaan. Suatto olla sinne tai suatto olla olematta ja olla kuitennii Helsingborg” Savolainen näytti nauttivan tilanteesta.
Pietari ymmärsi ottaa pallon haltuun tässä vaiheessa, sillä hän ei parempaakaan vastausta saisi. Näin paljon häntä ei ollut vituttanut sitten Soneran asiakaspalveluun soittamisen.

Pietari kuuli tutun äänen poistuessaan Savolaisen huoneesta.
“Hei sinä mies!” egyptiläinen kauppias huusi hänen takaansa.
“Ostasitko sinä kellon nyt ehkä? Uusi aurinkokello olisi tarkka kuin mikä!”
Tämä oli juurikin se sama mies joka oli Pietarin epäonneksi teleportannut itsensä Rovaniemelle. Tosin mies näytti nyt vanhemmalta aikamatkustuksen johdosta.
“Ei” Pietari vastasi.
“Mutta minulla olisi tässä hyvät saappaat. Vähän käytetyt, mutta hyvin toimivat. Minulla kun on niitä kahdet parit. Sanotaanko 20 markkaa?” Pietari käänsi tilanteen jälleen.
“Katsos minulla ei ole nyt rahaa mutta jos käkikelloon vaihdat niin…”
“Olkoon sitten. Otan käkikellosi ja sinä saat saappaat” Pietari suostui.
Kuppias oli tyytyväinen saappaisiis, sillä ei hänen maassaan niin hienoja ollut.

Siinä samassa hetkessä paikalle pölähti 3 miestä paikallinen klovnihattu päässään.
“Sinulla on liian pienet saappaat” ensimmäinen sanoi
“osta tästä uudet” sanoi toinen
“tai lyön” sanoi kolmas
“mutta kun minulla ei ole rahaa…” sanoi egyptiläinen kaupustelija
Pietari käveli myhäillen pois käkikello kainalossaan ja päämäärä tiedossaan.

Chapter 4

Helsinki, tuo Suomesta eristetty kaupunki. Nykyään täynnä zombeja, transuja, homoja, suomenruotsalaisia ja maahanmuuttajia. Eikä niitä edes toisistaan erottanut. Pietari totesi sen olevan parempi vaihtoehto, kuin Ruotsiin meneminen.

Kaupunki oli pimeänä. Kadut olivat tyhjiä ja tunnelma aavemainen. Pietari oli varuillaan, sillä se joka Helsinkiin uskalsi, harvoin palasi. Väinö saattoi olla täällä, mutta sitä Pietari epäili.
Kulkiessaan kaduilla hän kuuli kuiskauksen kujalta.
“Hei sinä siinä, tule tänne” mystinen hahmo varjoissa kutsui Pietaria.
Pietari astui kujalle ja saapui kuiskaajan luokse.
“Tässä on pullollinen taikajuomaa. Juo se, ja löydät etsimäsi. Maksaa käkikellon.” Hahmo osoitti rupisella sormellaan käkikelloa.
Pietari ei nähnyt tässä mitään hävittävää, sillä käkikello ei oikeasti ollut edes kello, vaan laatikollinen hammastikkuja, jossa oli MTV3:n maskottipöllön kuva.
“Ota kerralla kunnon kulaus, niin toimii paremmin” hahmo sanoi ja katosi syvemmälle kujan varjoihin.

Pietari huomasi zombin möyrivän kujalla, joten hän päätti ottaa lapion ja lyödä niitä sillä. Ottaessaan tukevan otteen lapuosta ja omattuaan melkoisen pesäpallotaustan, Pietari kiskaisi
valuraudasta valetulla lapiolla zombia naamaan. Tarkemmin uhria tarkastellen, Pietari huomasi sen olevankin ruma lapsi. No sinänsä vahinkoa ei syntynyt, sillä olihan Pietari Helsingissä, paikassa jossa kaikki on sitä yhtä ja samaa. Kohtauksen jälkeen Pietari kulautti hörpyn pullosta ja huomasi sen olevan täyttä kusetusta.

Pietari palasi valoisammalle kadulle ja jatkoi matkaansa kohti R-Kioskia. R-Kioskissa oli Myyjänä saunatonttu Pikkarainen. Tuttu tonttu piti tätä nykyä putiikkia Helsingissä.
“Pikkarainen! Kerro minulle missä on Väinö” hän tahtoi.
“Aivan se tietävä mies. Hän meni Brasiliaan keräämään kahvia.”
“Mutta ennen kuin sinne suuntaat, voisitko hakea minulle suolavettä Tampereelta? Tarvitsen sitä suolavedellä käyvään perunankuorijaani” Pikkarainen toiveliaasti pyysi.
“Aikaahan minulla tuntuu olevan, joten teen sen” Pietari sanoi ja meni Tampereelle.

Chapter 5

Tampereella Pietari näki Ilveksen jääkiekkojoukkueen harjoittelevan tulevaa kautta varten. Harjoituksissa oli mukana myös maailmankuulu tsekkiläiskiekkoilija Pers Taklaaja. Pietari tallusti kentänlaidalle ja katsoi tämän hienon kiekkoilijan taidokkaita liikkeitä ja harhautuksia. Tämä ilmeisesti juoksi poliisia karkuun, sillä suomessa asuessa pitää myös veroja maksaa. Pers näytti koutenkin olevan liian vikkelä poliiseille, jotka loppujenlopuksi tyytyivät kahvitarjoiluun, jota oli saatavilla kentän laidalla.

Pietari jatkoi matkaa pukukoppiin, jossa Pers jo istuikin.
“Pers, Hei” Pierari tervehti
“Tiedätkö sinä mistä saisin suolavettä täällä tampereella?”
“Kyllä. Sitä on minulla tässä pullossa” Pers ojensi pullon.
“Jätä minut nyt rauhaan”
Ja pietari poistui.

Tampereen ollessa jännä paikka, Pietari päätti käydä kapakassa. Sisälle astuttuaan hän teki havainnon, että täällä selvästikin käy paljon erilaisia ihmisiä. Pitari tilasi pullollisen “jotain terävää” ja istui alas. Baarin pääsääntoiset asiakkaat näyttivät olevan paikalliset rakennusalan työntekijät sekä erilaisten vekottimien kuljettajat. Baarissa oli tarjolla myös musiikkia, kun pieni simpanssi soitti huuliharppua ja vanha mies lauloi lauluja vanhoista hyvistä ajoista. Pietari oli varsin herkistynyt vanhan miehen ja simpanssin esityksestä. Aikamatkustuksessa tapahtuneista pienistä “muutoksista” johtuen, jotkut eläinten yksilöt olivat selvästi älykkäämpiä kuin normaalisti. Lukuunottamatta erästä viikinkipandaa, jonka laji on tunnetusti muutenkin heletin älykäs ja brutaali. Pandat raidaavat ja raiskaavat kyliä, eikä niitä tahdo kuriin saada.

Pietari oli niin herkistynyt, että päätti mennä vanhan miehen juttusille.
“Oikein hieno esitys” Pietari tunnusti
“aah. Olemme Vesan kanssa esittäneet tätä jo vuosia.” Simo vastasi

“Ikävä kyllä Vesa on unohtanut puhumisen taidon, mutta hän osaa laulaa” simpanssi Simo jatkoi.
“Sehän on varsin kauheaa” Pietari tunsi sympatiaa kaksikkoon.
“Ihan mukavasti tässä meillä menee. Vielä kun olisi suolavettä, jotta saisimme parannettua Vesan muistin.” Simo harmitteli
“Olkoon, tämä oli menossa eräälle henkilölle, mutta kun noin kiva kaksikko on kyseessä, niin eiköhän se nyt oikeaan osoitteeseen mene”
Simpanssin silmät avautuivat suuriksi. Vesa joi suolaveden ja muisti palautui sekunneissa.
“Juukeli” Vesa sanoi
“Muistini on nyt palautunut ja osaan puhua pentele sentään.”
“Kiitämme sinua tästä hyvästä muukalainen. Ota tässä on vanha harppuni. Olkoon siitä suurta iloa.” Vesa kohteliaasti kiitteli ja jatkoi laulamista.
Pietari hyvästeli kaksikon ja palasi Pikkaraisen luokse Helsingin R-Kioskille. Johonkin niistä.

Chapter 6

“Pikkarainen!” Pietari huuteli, mutta Pikkaraista ei näkynyt. Sen sijaan pöydällä oli sateenvarjo sekä lappu jossa luki:

“Hyvä Pietari,

En jaksanut odottaa täällä yhtään pidempään. Jatkan matkaani Moskovan suuntaan, jos vaikka joku ostaisi perunankuorijani.

Jätän sinulle sateenvarjoni, sillä siitä uskon olevan sinulle hyötyä.

– Pikkaraninen”

Pietari astui ulos kioskista ja näki lauman villisikoja juoksevan alas maailman laidalta. Tämä näky kertoili siitä, että Pietarilla alkoi olla kiire Väinön luokse. Pietari lähti juoksemaan kohti maailman reunaa ja avasi sateenvarjonsa. Kaikkein tärkeintä sateenvarjolla lentämisessä oli ote varjosta itsestään. Jos kesken lennon päästää irti, niin voi joutua hukkaan jonnekin paikkojen ja aikojen väliin. Pietari kuitenkin tiesi mitä tekee. Pietari eteni sateenvarjollaan madonreikään, jossa hän vinhasti pyöri. Madonreikä muistutti etäisesti paksua ja kuohkeaa mustikkapirtelöä. Tunnelin toisessa päässä odotti Brasilia.

Chapter 7

Brasilia oli tunnettu kahvista. Siellä ei oikeastaan kerätty enää kahvinpapuja, vaan pavut itse hyppivät silppuriin, jossa ne jauhaantuvat. Pietari ihmettelikin, miksi tänne kukaan enää edes menee.

Koska vain yksi ihminen enää Brasiliassa oli, niin hänet oli varsin helppo löyttää. Väinöhän se siellä oli kahvia keräämässä.
“Viimeinkin” Pietari huokaisi
“Väinö, olen helvettisoikoon jahdannut sinua ympäri maailmaa, joten täytyy kysyä, mitä helvettiä sinä Brasiliassa teet?”
“Öh? Kahvia” Väinö vastasi
“Niinniin, mutta sitähän saa kaupasta” Pietari tivasi
“Niin mutta se on kaikki valmiiksi jauhetua. Minä jauhan jauhoni itse ja keittelen siitä sitten hyvää pannukahvia” Väinö vesikielellä maiskutteli suklaakaramelliä
“Onko se todella vaivan arvoista…” Pietari epäuskoisesti
“No keitetään kahvit niin saat tietää”
Niinpä he kahvia keittelivät Brasilian maalla.
“Saapikos olla maitoa? Itse en käytä, mutta jos sinä?” Väinö tarjosi
“No tottahan toki” Pietari vastasi

Ja niin purkki avattiin ja maito kahviin kaadettiin.
“Niin, olikos sinulla asiaa” Väinö otti puheeksi asian
“Miksi sinua kutsutaan mieheksi joka tietää kaiken?” Pietari kyseli
“No kun olen niin helvetin viisas” Väinö väitti
“Kerro sitten, mitä minun tulee tehdä, jotta voi korjata maailman, joka on menossa päin helvettiä.” Pietari vaati
“Niin tämä sinun ongelmasi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen. Kaikkihan johtuu yksinkertaisesti siitä, että olet luonut illuusion asioista, jolloin rikkoontuu raja todellisuuden ja epätoden väliltä. Siinähän käy niin, että sinun pääsi sisällä olevat stereotypiat ja ennakkoluulot voimistuvat, jolloin toiveet ja pelot saattavat käydä toteen, mutta silti maailma saattaa jäädä epätäydelliseksi, jos ei loppujen lopuksi tiedä mitä haluaa tai ei pysty muodostamaan mielipiteitä asioista.” Väinö selitti
“Kuinkan siis korjaan sen!” Pietari tivasi
“Tässä tapauksessa ostat purkin maitoa ja viet sen jääkaappiisi, jolloin tämä järkytyksestä johtuva sekasotku saadaan korjattua ja pääset lottoamaan”.
“Tarkoitat siis, että join tässä juuri ratkaisun maailmankaikkeuden ongelmiin…” Pietari järkeili
“Juurikin näin”
“Etkä viitsinyt sitten sanoa?”
“Soturin on itse taisteltava taistelunsa ja ymmärrettävä kohtalonsa.” Väinö lopetti ja alkoi kerätä lisää kahvia.

Chapter 8 – The End

Pietari palasi takaisin keltaiselle mökillensä ja nappasi kukkaron sängyltään. Hän aloitti marssimisen kohti Siwaa, joka sijaitsi hyvin lähellä. Pietari kiersi kauppaa ympäriinsä kyrpiintynyt ilme kasvoillaan ja otti kylmäkaapista maitopurkin, jonka jälkeen jonotti vartin kassalla.
“Se tekee sitten kuusi markkaa” kassaneiti sanoi
“Pidä loput” Pietari kylmästi ilmoitti ja ojensi kympin.
Pietari marssi kotiinsa ja heitti saappaat nurkkaan, laittoi purkin maitoa jääkaappiin ja istui alas jakkaralleen.

Pietari ojensi kätensä ja tarttui tärpättipulloon jonka hän joi kulauksella tyhjäksi. Kostein silmin ja silmämunat täristen hän irvisty pahan maun suustaan pois. Avatessaan silmänsä hän oli siinä jakkaralla istumassa ja oven avatessaan näki Kankkisen olevan siltansa alla nukkumassa roskan seassa. Siitä hän tiesi, että maailma oli palautunut normaaliksi.

Viimeinkin hän otti lottokuponkinsa esille ja avasi radion, jossa lottonumerot lueteltiin. Eihän niissä ollut kuin yksi oikein, mutta Pietari oli tyytyväinen, että hän sai lotota viimeinkin. Kankkusen antaman kupongin hän kehysti seinälle ja omansa hän laittoi lompakkoon muistuttamaan tästä seikkailusta.

Pietari tunnusteli tskuaan ja huomasi siellä olevan harpun. Samainen harppu, jonka hän oli saanut Simolta ja Vesalta. Siispä hän päätti rueta sillä soittamaan, vaikka sitä ei osannutkaan käyttää.